|
Lehdistökuvat voit ladata sivun alalaidasta olevista linkeistä !
Kuvat: Kenneth Strömberg
Nikolai Gogolin Reviisori täyttää kaikki loistavan farssin ainekset. Se ottaa lähtökohdakseen inhimillisen heikkouden, saa meidät nauramaan näyttämön tapahtumille ja samanaikaisesti heittää peilin eteemme. Reviisori on klassikko, joka kestää hyvin aikaa, koska ihmisenä olemisen tietyt kvaliteetit ovat pysyneet samoina. Näyttämön valtaavat groteskit ja karikatyyriset hahmot, joille mikään ei ole liian pyhää. Vallan palvonta, mielistely, hännystely sekä kaikenlainen juonittelu ovat niin vauhdikasta puuhaa, että luvassa on hillitön pokkurointikarnevaali.
Kesällä 2010 Paimion Museomäellä kylärahvas riehuu niin railakkaasti, että ilo irtoaa jo pelkästään hahmojen katselemisesta. Ja joukossa tyhmyys tiivistyy joskus äärimmäisyyksiin asti. Paimion Kesäteatterin versio Reviisorista on iloinen sekoitus nykypäivää ja 1800-lukua ja kaikkea siltä väliltä.
Reviisori aiheutti suuren kohun satiirisuutensa takia vuonna 1836, ja Gogol joutui lähtemään maanpakoon Eurooppaan. Poliittinen farssi saa alkunsa kun maalaiskaupunkiin odotellaan tarkastajaa, pietarilaista reviisoria, in cognito. Tieto tarkastajan tulosta saa aikaan valtavan säpinän kaupungin pikkuvirkamiesten joukossa. Retuperällä oleva sairaala, koululaitos ja oikeuslaitos halutaan puunata kertaheitolla puhtoisiksi. Mutta mikä neuvoksi? Kun tarkastaja sitten hetken päästä saapuu, maalaiskaupungin kerma on aivan kontallaan eikä kaihda keinoja pelastaakseen oman nahkansa.
Keskeisissä rooleissa nähdään mm. Kalle Ylitalo, Timo Roos, Hanna Suomi, Sari Aalto ja Elina Tuominen.
Käsikirjoitus Nikolai Gogol
Sovitus Sirkku Peltola
Ohjaus Pauliina Salonius
Äänisuunnittelu Toni Nuotio
Puvustuksen suunnittelu Marjo Haapasalo
Maskeeraus ja kampaukset Heidi Pehkonen
Lavastus Työryhmä
Äänentoisto Sound Group
Esityksen kesto väliaikoineen n. 2 h.
Attachments:
F_5328.jpg | [Timo Roos ja Riitta Rantanen] | 4254 Kb |
F_5368.jpg | [Maritta Hyönen ja Pirkko Kolehmainen] | 4606 Kb |
F_5426.jpg | [Kaarina Tammi ja Timo Roos] | 4383 Kb |
F_5502.jpg | [Kalle Ylitalo ja Ora Laaksonen] | 3646 Kb |
F_5535.jpg | [Kalle Ylitalo ja Timo Roos] | 3984 Kb |
F_5642.jpg | [Hanna Suomi ja Kalle Ylitalo] | 4604 Kb |
F_5676.jpg | [Hanna Suomi, Kalle Ylitalo ja Elina Tuominen] | 4326 Kb |
F_5703.jpg | [Hanna Suom ja Elina Tuominen] | 4117 Kb |
F_5707.jpg | [Hanna Suomi ja Sari Aalto] | 3981 Kb |
F_5716.jpg | [Antti Laaksovirta ja Timo Roos] | 3776 Kb |
F_5740.jpg | [Jari Hytönen ja Kalle Ylitalo] | 4662 Kb |
F_5742.jpg | [Hannu Riipinen, Jarmo Toivonen, Riitta Rantanen, Pirkko Kolehmainen ja Maritta Hytönen] | 4347 Kb |
F_5770.jpg | [Riitta Rantanen ja Kalle Ylitalo] | 3180 Kb |
F_5858.jpg | [Kalle Ylitalo ja Elina Tuominen] | 4418 Kb |
F_5883.jpg | [Kalle Ylitalo ja Hanna Suomi] | 4277 Kb |
F_5943.jpg | [Maritta Hytönen, Ruuben Toivonen ja Pirkko Kolehmainen] | 4344 Kb |
|